Sodankylän junassa

Viidettä kertaa taitan matkaa Sodankylän elokuvajuhlille. Vähän nolottaa, että vasta viidettä, mutta kourallisessa on hyvä alku pitkälle suhteelle. Tänä vuonna, kuten kahtena aiempanakin kesänä matkaan paikalle lehdistön edustajana – väitöskirjatutkimukseni ohella toimitan näetsen elokuvapalstaa maineikkaaseen, arvovaltaiseen ja kaikin puolin muikeaan niin & näin -lehteen. Tänä vuonna enteet ovat sikäli hyvät, että toisin kuin viime vuonna, ääneni ei ole jo etukäteen hiipunut raakkuvaksi kähinäksi. Harvoin haastattelunauhoja litteroidessa naurattaa jälkeenpäin niin paljon kuin viimekesäistä Veiko Õunpuu -haastattelua purkaessa. Onneksi ei mennyt radioon.

Tältä vuodelta odotan ehkä eniten Malgorzata Szumowskaa, mutta koska ohjelmakartta on ainakin aiemmin ollut päivien mittaan täydentyvä ja muuttuva palapeli, ehkä parhaat elämykset tulevat olemaan taas jotain odottamattomia, impulsiivisia päätöksiä, joille ei ole edes osannut ladata suuria toiveita. On myös haastavaa muistaa jättää omaan aikatauluunsa jotain slotteja nukkumista, syömistä ja yleistä festivaali-ilottelua varten, mutta yleensä joku balanssi on lopulta löytynyt. Cinénarkoleptikko tosin voi ottaa virkistävät 5-10 minuutin ”avainunet” vaikka kesken näytännönkin, valitettavasti:

Silmien lepuuttelua, valaistuksesta päätellen itse elokuva on vasta alkamassa - Sodiksen vuoden 2011 galleriasta
Silmien lepuuttelua, valaistuksesta päätellen itse elokuva on vasta alkamassa / Sodiksen vuoden 2011 galleriasta, kuvaaja Saku Soukka

Tämän vuoden tärppeinä vinkkaisin jo aiemmin toisaalla näkemistäni teoksista Mia Hansen-Løven Edenin, joka on eräänlainen ”djhood”-kasvutarina Pariisin konemusiikki- ja klubiskenestä 1990-luvulta tähän päivään. Vaikka elokuva on ehkä aavistuksen liian pitkä, huomasin lopussa kiintyneeni päähenkilöihin yllättävän paljon. Ohi nuoruus nyt on, ote päivistä luistaa, kuten Anki laulemoi Françoise Hardya suomeksi. Toinen tärppini on päävieras Mike Leigh’n Mr. Turner, mutta se on tainnut ollakin Suomessa jo teatterilevityksessä? Vaan jos se joltain on vielä jäänyt näkemättä, tekee valkokangas sille – no, millekä ei? – enemmän oikeutta kuin vaikkapa lentokoneistuimen selkänojan näyttö. Toivottavasti Lapin luonto näyttää Leigh’lle turnermaisimpia puoliaan, kullankeltaista villiä kajoa, vaikka meren tyrskyihin onkin matkaa.

Sodankylän elokuvajuhlilla kadun ainoastaan sitä, etten tajunnut tulla talkoolaiseksi jo aiemmin, opiskelukesänä. Olin talkoolaisena vain kerran, juuri graduntehneenä melkein-maisterina kesällä 2010. Olin onnekkaasti esityspaikkavastaava, joten näin jo työvuorojen myötä elokuvia niin että napa naukui. Onneksi nykyopiskelijat ovat valppaampia: tamperelaisia kirjallisuudenopiskelijoita on viime vuosina ollut mukana häärimässä varsinainen mafia. Käy melkein kateeksi.

Pantomiimia leffajonossa? / Sodiksen vuoden 2013 galleriasta, kuvaaja Tuukka Järventausta
Pantomiimia leffajonossa? / Sodiksen vuoden 2013 galleriasta, kuvaaja Tuukka Järventausta

Tämän vuoden festivaalivalmisteluihin on kuulunut myös maallisia huolia. Koska olen ollut elokuun lopusta asti enimmäkseen ulkomailla ja palasin vasta hiljattain Suomeen, on banaanilaatikoihin jäänyttä irtaimistoa vaikea inventoida ja penkoa juuri silloin, kun tarve olisi suurin. Tajusin hävittäneeni viime elokuussa kaikkina neljänä Sodis-kesänä palvelleen marjapuuronvärisen takkini, eikä vaalea trenssi kuulostanut hyvältä ratkaisulta vaativiin ja joskus nokisiin olosuhteisiin. Kiivaan etsimisen jälkeen löysin onneksi eilen Globe Hopesta mainion sähkönsinisen takin, joka täytti kaikki toiveeni – nekin, joita en olisi tajunnut itse muodostaa. Jouduin tosin tuplaamaan ajatellun budjettini, mutta teelmä vaikuttaa niin kestävältä, että se otaksuttavasti imee kanssani vielä monet festivaali-impressiot. Koska uhosin blogini kuvauksessa, että täällä ei nähdä päivän asu -kuvia, täytyy vaania, osuisinko taas festivaalikuvaajien linssiin eteen jonain päivänä. Edellisvuosien edustus onkin niin edustavaa…

Ja lapaset ja pipo on tietenkin pakattu mukaan. Sen sijaan nyt tässä kirjoittaessa, junan ohitettua jo Seinäjoen, tajuan silmälasieni jääneen Helsinkiin. Toivottavasti saan ne jälkijunassa tulevilta toimitustovereilta. Ja onneksi miinusta on vain -1,5. Mutta ensimmäiset päivät nautin siis valon taiteesta hieman utuisempina vaikutelmina.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s