Takaisin ruotuun

Muissa blogeissa on kesätaukoja, Flanööri pitää näköjään aina parin viikon siirtymätaukoja. Se kai on sitä flaneerausta. Ensin hiljensi siirtymä Pariisista takaisin Suomeen, ja nyt taas olen parin viikon aikana siirtyillyt Suomen sisällä sinne tänne Utsjoen ja Helsingin välillä. Viimeisen viikon sisällä olen löytänyt itseni muun muassa neljästi Tampereen Telakalta, sinne tuntuu tamperelaisen älymystön tie vievän aina väistämättä jossain vaiheessa. Mutta Sodankylän jälkeiseen todellisuuteen sisältyi myös halkopinosulkeiset Inarin Solojärvellä, pohjoissaamenkielinen konfirmaatiomessu kauniissa Utsjoen kirkossa sekä viime viikonloppuna Vammalan vanhan kirjallisuuden päivät. Viimeksi mainitussa tapahtumassa liikuskeli epäilyttävän paljon väkeä, joka tuntui suorastaan välttelevän kirjojen ostoa. Itsekin tein löytöjä hillitysti ja vailla mitään täsmäagendaa. Löytyipä kuitenkin Julia Kristevan avainromaani Les samouraïs, jota ajattelin lueskella ehkä myöhempiä tutkimuksia silmälläpitäen, Nabokovin Pninin suomennos sekä Jörn Donnerin Uusi Maammekirja.

Viimeksi tällä kanavalla taitoin matkaa Sodankylään. Silmälasit sain lopulta nenälleni vasta aivan viimeiseen näytökseen sunnuntaipäivällä, mutta ei se impressioita haitannut, kunhan parkkeerasi suht eteen. Elokuvasaldo jäi kymmeneen elokuvaan, mikä vähän harmittaa: tarmokkaampaa olisi ollut nähdä muutama enemmän. Vieraista varsinkin Puolan punk-mimmi Malgorzata Szumowska teki vaikutuksen paitsi elokuvillaan, myös nasevilla esiintymisillään. Mike Leigh jäi etäisemmäksi ja jäyhemmäksi, mutta omasta elokuvavalikoimasta lähelle kärkeä nousee 1980-luvun lopun satiiri High Hopes, jonka tiukat kysymykset elintilasta ja ihmisarvosta tuntuvat taas varsin ajankohtaisilta. Porvaristo- ja oikeistokarikatyyrit kävivät ehkä vähän liian övereillä kierroksilla, mikä oli pieni kauneusvirhe muuten maanläheisessä elokuvassa.

Kesäkuu on kuin varkain lipunut ties mihin, vaikka kesä piti käyttää ahkeraan väitöskirjan kasaan takomiseen. Ehkä tänään saan uuden kimmokkeen tutkimussorvin ääreen palaamiseen, sillä sain kutsun Radio Helsingin Suureen hesalaiseen kirjakerhoon puhumaan älykkään ystäväni, kääntäjä Aura Sevónin kanssa Marguerite Durasista iltakahdeksasta yhdeksään. En uskalla nimetä Auran puolesta Durasia kummankin lempikirjailijaksi, mutta varmaa on, että merkityksellinen ja ohittamaton on ison D:n tuotanto meille kumpaisellekin. Viime vuoden keväänä järjestimmekin yhteistyössä muun muassa KAVIn, Nuoren Voiman Liiton, Aalto-yliopiston elokuvakoulun (miten onkin niin hengästyttävää sanoa ’elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos’? Kokeilkaapa vaikka!) ja Ranskan Instituutin kanssa Orioniin kaksipäiväisen Duras-symposiumin, joka oli yllättävä yleisömenestys. Ainakin siihen nähden, että kauhuskenaarioissani paikalla olisi ollut vain kourallinen enthusiasteja. Mutta La Duras kiinnostaa suomalaisia vuosikymmenestä toiseen, aina vain. Yhteistyö kaikkien tahojen ja esiintyjien kanssa sujui harvinaisen sydämellisissä merkeissä, vaikka finanssit olivat niukat. Sitä muistelen edelleen lämmöllä ja kiitollisena. Aloimme maisteri Sevónin kanssa juonia symposiumia erään pizzerian kiikkerän ulkopöydän äärellä lähellä Canal Saint-Martinia Pariisissa hikisenä heinäkuuna kaksi vuotta sitten. Saa nähdä, mihin keskustelu tänään polveilee! Radioedustuksen ja ”töihin” palaamisen kunniaksi voisin lupailla huomiseksi Duras-aiheista postausta, hänen varjonsa kuitenkin lymyää kekkoslaseissaan monella tapaa tekemisteni ja vaikutteideni taustalla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s