On kesä mennyt: Espoo Ciné -tärppejä

Ei, en kadonnut Black Lodgeen, vaikka blogi onkin hiljentynyt moneksi viikoksi. Twin Peaks tuli katsottua, toinen kausi ei ollut niin ”huono” kuin mihin olin varautunut, muutama kirsikkapiiras tuli innoittuneena leivottua ja ennen kaikkea Dale Cooper vahvisti entisestään taipumustani uskoa intuitioon (öh, ehkä tuo on vähän redundantisti sanottu – eikö taipumus uskoa johonkin ole jo valmiiksi intuitiivista?).

Kirjoitushommat ovat sujuneet hitaasti, mikä on heijastunut blogiinkin. Ehkä kohta kiinnostaa kirjoittaminen enemmän kuin kirsikoiden perkuu tai kantarellien puhtaaksi harjaaminen.

Lähestyvän syksyn varmin merkki on pääkaupunkiseudun kulttuurivyöry. Olin mielitiettyni kanssa ällistelemässä sataa kitaraa Senaatintorilla ja Flow’hunkin ehdittiin sunnuntaina joraamaan (ja kadottamaan toisemme Beck-väkijoukkoon lavan etulaarissa, traagillista!). Vaan innostavinta ovat tietenkin perättäiset leffafestarit, ensin Espoo Ciné, sitten R&A. Olin jo asennoitunut siihen, että Espoo-festarointini jää tänä vuonna vähäiseksi, sillä rästihommien lisäksi painaa päälle muutto kesäkodistamme vähän pysyvämpään kotiin, onneksi vain muutaman korttelin päähän. Mutta onhan sinne naapurikaupunkiin mentävä, varsinkin kun Ytimestä Länsiväylää myöten suhaa mainio festaribussi!

Jos jotain tärppään, niin Małgorzata Szumowskan hirtehisen Bodyn. Tämä oli se Sodiksen juhlanäytös, eli sunnuntain viimeinen ehtimiseni ja ainoa leffa, jonka katsoin silmälasit päässä. Elokuva on pyörinyt mielessä myöhemminkin, koska kirjoitin n&n-tovereideni kanssa laajahkon jutun Szumowskasta (kuten myös Petzoldista ja Sodiksen yleistunnelmista muutenkin) syyskuussa ilmestyvään kolmosnumeroon. Olimme imponeerattuja ohjaajasta itsestään, mutta elokuvakin on hyvin vapauttava, vaikka käsittelee kiperiä aiheita ja hapuilee henkimaailmaakin kohti. Muistan eritoten, että Lapinsuusta poistuttuamme ja jäähyväiset halatessamme me kaikki kolme vain nauraa hörötimme voipuneesti. Yritin ulkoistaa purukumia suustani, mutta se jäi vain roikkumaan huuleen. Elokuva vei voiton ruumiista, ruumis hengellisyyksistä.

Vinkkaan myös tiistaina 25.8. Kino Tapiolassa järjestettävästä elokuvakasvatusseminaarista, jota järjestää vireä, löyhästi järjestäytynyt elokuvakasvatusverkosto. En ole itse poissaoloiltani juuri ehtinyt ottaa osaa verkoston toimintaan, mutta maassamme, jossa elokuva uhkaa aina jäädä jonkun toisen ilmiön köykäiseksi illustroijaksi, on tilausta pyrinnölle saada lapset ja nuoret innostumaan taiteenlajista itsessään.

Omiin muihin poimintoihini sisältyy uutta kotimaista elokuvaa (paljon on jäänyt näkemättä vuoden aikana), Sundancessa väliin jäänyt Chuck Norris vs. Communism sekä hehkutettu Fidelio: Alice’s Journey. Myös Greenawayn Eisenstein in Guanajuato -elokuvasta olen kuullut innostuneita hihkaisuja, joten senkin toivon näkeväni, jos en Espoossa, niin sitten lähitulevaisuudessa Eerikinkadulla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s