Joulun 12 + 12 kirjaa: #2 Lol V. Steinin elämä

”Tanssitaanko, Tatjana? Jostain radiosta naapuritalossa kuului vanhanaikaisia tanssikappaleita – lähetyksessä muisteltiin menneitä aikoja – ja niihin he tyytyivät. Opettajat olivat tiessään, tytöt saivat olla kahdestaan suurella katetulla pihalla, jonne sinä päivänä kuului tanssien välissä kadun melu, tanssitaan Tatjana, tule, tanssitaan Tatjana, tule. Tämän verran minä tiedän.”

20151202_195104~2
24 joulukuun pimeydessä otettua tärähtänyttä kännykkäkuvaa, wheee!

Kirjoitin Duras-suhteestani jo heinäkuussa, kun kävin Radio Helsingin Suuressa hesalaisessa kirjakerhossa Aura Sevónin kanssa vierasilla. Jo tuossa merkinnässä mainitsin romaanin Le ravissement de Lol V. Stein (1964, Annikki Sunin suomennos Lol V. Steinin elämä 1986) seuranneen minua pääsykoematkalta pro graduun asti ja vielä pieneksi osaksi väitöskirjaakin. Se on siis teos, jota olen syynännyt niin etu- kuin takaperinkin enkä ihan vieläkään ole lopen kyllästynyt.

Romaanin rakenne on nerokas. Nimihenkilö Lol V. Stein on perheenäiti, joka ei ole päässyt yli nuoruuden traumasta: ylkä lähti salaperäisen naisen matkaan tanssiaisyönä. Kymmenen vuotta tapahtuneesta Lol alkaa stalkata lapsuudenystäväänsä Tatiana Karlia ja etenkin tämän rakastajaa, Jacques Holdia. Mutta itse asiassa Hold stalkkaa Lolia stalkkaamassa miestä itseään. Välillä torkutaan ruispellossa ja yhdytään halvan tuntihotellin huoneessa.

On erikoista, että tutkimuksessa Lolin tajunnan ja kokemuksen kuvaus (esimerkiksi ”aukkosanan”, poissaolosanan etsintä) otetaan jonain autenttisena esityksenä, vaikka kerronnan kierous on siinä, ettei yksikään sana tule suoraan Lolilta vaan Holdin käpälöimänä.

Toisaalta Holdinkin ote on tuomittu kirpoamaan: arvoituksellisen ”hullun” naisen mielestä ei voi esittää kuin liukkaita likiarvoja. Tämän oivaltaminen virkisti minua opiskelijana suuresti. Olin silloin ja olen yhä työlääntynyt sekä kirjallisuudentutkimuksessa että arkisemmassa mediassa esiintyvään oletukseen, että kertomukset ja kanssaihmisten päänupin kerronnallistaminen tekisi meistä jotenkin parempia ja sosiaalisesti kyvykkäämpiä ihmisiä. Tiettyyn pisteeseen asti, varmasti, mutta liiallinen mielten lukeminen voi tuntua myös alentavalta. ”Sinähän olet aina…” ”Sinusta tuntuu nyt varmaan tältä…”

Jacques Holdkin tunnustaa:

”Tällä hetkellä vain minä yksin kaikkien näiden väärentäjien joukossa tiedän: en tiedä mitään. Sen minä ensiksi huomasin Lolin yhteydessä: se ettei tiennyt hänestä mitään oli jo hänen tuntemistaan. Ja minusta tuntui, että hänestä saattoi tietää vieläkin vähemmän, aina vain vähemmän ja vähemmän Lol V. Steinista.”

Iloinen tietämättömyys voi altistaa ennakko-olettamuksista puhtaille kohtaamisille.

Loppuun vielä bonuksena bongaus suomennoksesta, jota en olekaan lukenut ollenkaan niin paljon kuin alkukielistä teosta. Muutama vuosi sitten kuollut Annikki Suni oli yksi hienovireisimpiä ranskankääntäjiämme. Gradua tehdessäni korjailin esimerkkeihin joitain (oman luentani kannalta) epätarkkoina pitämiäni kohtia, mutta nyt osui silmään aivan sattumalta pienenpieni kohta, joka on itse asiassa äänneveikeilyssään durasiaanisempaa kuin Durasin itsensä kynästä:

”Läpikuultavuus lävisti minut, näen sen vielä, nyt sumuisena, Lol on mennyt kohti jotakin epämääräisempää, loputonta, hän menee kohti jotakin muuta mitä en pääse koskaan tuntemaan, loputtomasti.

– Lol Valérie Stein, hoi?

– Oi niin.

Tein hänelle pahaa. Tunsin kuuman ’oin’ kaulallani.”

vrt.

La transparence m’a traversé, je la vois encore, buée maintenant, elle est allée vers autre chose de plus vague, sans fin, elle ira vers autre chose que je ne connaîtrai jamais, sans fin.

– Lol Valérie Stein, hé?

– Ah oui.

Je lui ai fait mal. Je l’ai senti à un ’ah’ chaud dans mon cou.

Kuulin syksyllä tuoreille kirjallisuudenopiskelijoille väitettävän, että olisi jotenkin häpeällistä, että kirjahyllyssä on paljon suomennoksia. Että alkukielisiä pitäisi olla. No taatusti, jos jonkun tietyn maan kirjallisuutta tutkii. Mutta miksi poissulkea? Miksei molempi parempi? Varsinkin aikana, jolloin taitavia suomentajia ei muutenkaan arvosteta tarpeeksi. Sen olen muistanut taas vahvasti jo näiden kahden ensimmäisen luukun antimia makustellessa.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s