Joulun 12 + 12 kirjaa: #15 Medusan nauru

”Miksi sinä et kirjoita? Kirjoita! Kirjoittaminen on sinua varten, sinä olet itseäsi varten, ruumiisi kuuluu sinulle, tartu siihen. Minä tiedän, miksi et ole kirjoittanut. (Ja miksi en itse kirjoittanut ennen kuin kaksikymmentäseitsemänvuotiaana.) Koska kirjoittaminen on yhtä aikaa liian ylevää ja liian hienoa; se on varattu suurille, siis ’suurmiehille’ – mitä typeryyksiä. Olet sinä vähän kirjoittanutkin, salaa. Mutta siitä ei ollut miksikään. Teit sen salassa, rankaisit itseäsi etkä mennyt loppuun asti.”

20151203_150514~2~2

Blanchot’sta jo postattuani taidan joutua toteamaan, että ranskalaiset ajattelijat ovat kirjoittamisen self-help-oppaitani. Tai ainakin auttavat ymmärtämään omia lukkoja. Jokaisen estoisen kirjoittavan naisen pitäisi lukea Hélène Cixous’n Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia (kirjoitukset peräisin vuodelta 1975, kimuranttien tekstien kommervenkkeihin ovat pureutuneet railakkaat kääntäjät Heta Rundgren ja Aura Sevón). Tai ehkä kannattaa lukea, vaikkei olisikaan estoinen. Kuka ties Cixous innostaa puhaltamaan ja puhkumaan sanan vieläkin vapaampaan lentoon!

Vaikka olen kirjoittanut aina (en fiktiota – siihen olen vielä liian estoinen!), olen määrätietoisesti pyrkinyt saamaan tekstejäni julki vasta noin viiden vuoden ajan. Sitä ennenkin kirjoitin ja julkaisinkin, mutta pienimuotoisemmin, ujommin. Vieläkin kirjoittaessani minun on kuviteltava, ettei kukaan tule lukemaan tekstejäni kuitenkaan. Jos ajattelisin toisin, paskajäykkyys minut halvaannuttaisi niin, että rimakauhu yltyisi vielä pahemmaksi. En tiedä kuinka paljon tästä on jotain persoonakohtaista kursailua (sitä blanchotmaista tekstin kirjoittautumattomispyrkimyksen kunnioittamista), kuinka paljon taas kytköksissä kokemukseen sukupuolesta ja puhevallasta, sulkakynään tarttumisen ja sanan valtaamisen vaivalloisuudesta.

Vaikkapa tämä joulukalenteri. Juuri eilen vaiko peräti tänään valittelin siipalleni, kuinka minua nolottaa, kun hänen puolellaan on punnittua puhetta ja oppineita, argumentoivia miniesseitä ja minun blogissani enemmän omaelämäkerrallisten lukukokemusten fiilispohjaisia purkauksia. Vertailu on sikäli naurettavaa, että juuri vapaampaan fiilistelyyn (versus väitöskirjatyö, jossa pitää vakuuttavasti väittää) tämän blogin alkujaan perustin, varaventtiiliksi!

Eilen seurasin Twitterissä viestiketjua, jossa pohdittiin kulttuurilehtiin kirjoittamisen sukupuolittuneisuutta. Keskustelun sytykkeenä oli Kritiikin uutisiin raportoitu Nuoren Voiman paneelikeskustelu aiheesta Helsingin kirjamessuilla. En valitettavasti ollut juuri sinä perjantaina messuilla kuulolla, kun alkuperäinen keskustelu käytiin, mutta aihe koskettaa.

Twitterin jälkikäteispohdinnoissa – miehet ehdottavat valmiimpia juttuja, naiset kiertelevät ja kaartelevat epämääräisemmin – näkyy sama tematiikka, jonka purkamiseen Medusan nauru tähtää. Miehinen kirjallisuuden ja kirjoittamisen historia on Järjen ja Hyvän Argumentoinnin fallogosentristä historiaa. Järjessä ja hyvässä argumentoinnissa ei itsessään ole vikaa, mutta ne jättävät vähän tilaa rönsyille, epäröinnille, ruumiillisemmalle kirjoittamiselle. Cixous’laiselle puhaltamiselle/lentämiselle.

Nuoren Voiman paneelikeskustelussa käsiteltiin eritoten Parnassoa ja sen kirjoittajien ja kirjoittamisen kohteena olevien kirjailijoiden sukupuolijakaumaa. Vaan onpa kotimainen elokuvakirjoittamisen kenttäkin aikamoinen sausage fest. Poimikaamme vaikka legendaarisimman elokuvalehtemme Filmihullun viimeisin numero. Kirjoittajiin mahtuu yksi nainen (tämä on aika keskimääräinen luku muissakin numeroissa). Toisaalta iso osa numeron sisältöä koostuu – lehden esittelyn mukaan – ”7. taiteen hoteimpien monumenttien” omista kirjoituksista. Näitä monumentteja ovat, kas vain, ”Oleksandr Dovženko, Jean Renoir, Pier Paolo Pasolini, Abbas Kiarostami, Michael Powell, Carl Th. Dreyer ja Nicholas Ray.”

Haastan jokaisen kirjoittamishaluisen naisen kirjoittamaan. Kirjoittamaan lisää. Tarjoamaan kirjoituksiaan julkaistaviksi.∗ Tarjoamaan sinne, minne ei ikinä kehtaisi. Ja kirjoittamaan omalla äänellään – ei omaksumalla machoistista arroganssia ja pikkuilkeilyä, knoppologialla tylyttämistä. Lakkaamaan pelkäämästä, etteivät omat mielipiteet, osaaminen, intuitio – ja järki – riitä. Että on jotenkin nolo. Ei ole.

∗(Ja, pakko lisätä toimittajana tällainen klausuuli, hiomaan tekstejään hyvässä yhteishengessä toimittajien kanssa! Tarjoamaan uudelleen. Tarjoamaan toisaalle, jos vaaditaan kohtuuttomilta tuntuvia muutoksia.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s