Joulun 12 + 12 kirjaa: #17 Elämä käyttöohje

”Kuvitelkaa mies, jonka omaisuudelle vetää vertoja vain hänen välinpitämättömyytensä sitä kohtaan, mies, jonka ylväänä haaveena olisi vangita, kuvata, tyhjentää, ei koko maailmaa – se projekti tuhoutuisi jo kun sen lausuisi ääneen – vaan sen fragmentti: viedä maailman kaoottisen epäjohdonmukaisuuden edessä loppuun ohjelma, joka tosin on rajallinen, mutta silti kokonainen, ehjä ja supistamaton.

Toisin sanoen Bartlebooth päätti eräänä päivänä järjestää koko elämänsä yhden ainoan projektin ympärille, jonka mielivaltaisella välttämättömyydellä ei olisi muuta päämäärää kuin se itse.”

20151203_145637~2~2

Rakastan kerrostaloja. On soma ajatus, että vierekkäin ja päällekkäin tälläkin hetkellä ihmiset elävät omaa elämäänsä, syövät, käyvät suihkussa, siivoavat keittiön, bylsivät, haaveilevat. Rakastan vanhoja kerrostaloja. Tampereella olin kerran oman asuntoni ensimmäinen asukas, enkä ole kokenut mitään taloa niin ankeaksi. Sillä ei ollut kerrottavana minulle tarinoita. Jokainen jälki oli minun jättämäni. Sieltä muutin ystäväni kanssa kimppakämppään kauniiseen 40-luvun taloon läpitalon kaksioon, jossa oli asunut jo meitä ennen useampia opiskelijatyttöjä. Löysimme komerosta 90-luvun lautapelejä, muun muassa Tyttöjen kesken (niinpä tietenkin).

Tietenkin Georges Perecin Elämä käyttöohje (1978, suomentanut Ville Keynäs) on älykäs ja itsereflektiivinen teos ja tekstuaalinen palapeli itsessään. Se kuvaa yhden luoteispariisilaisen kerrostalon elämää ja tarinoita keskiössään vanha mies, Bartlebooth, joka on omistanut koko elämänsä mielettömälle projektille: ensin hän opetteli akvarellimaalausta, sitten matkusti ympäri maailman ja maalasi merimaisemia. Näistä maalauksista hänen naapurinsa Winckler teki kimurantteja palapelejä, joiden kokoamiseen Bartlebooth loppuelämänsä käyttää. Kokoamisen jälkeen maalaukset kuljetetaan alkuperäisille maalauspaikoilleen tuhottaviksi, jottei suurhankkeesta jäisi lopulta jälkeäkään. Mutta tämä ei-mihinkään tähtäävä hanke jää kesken, kun Bartlebooth lopussa kuolee vanhuuttaan. Tyhjyys jää tavoittamatta, symmetria epätäydelliseksi.

Teoksen palapelimäisyyteen kuuluu sekin, että tarinat risteävät ja katkeilevat – kiehtovia jatkokertomuksia kipataan lukijan syliin kerrostalollisen verran. On kertomus jazzmuusikosta, joka ei ollut koskaan tyytyväinen kuin yksikätisestä luurangostakin. Aineksia ja sitaatteja Perec on poiminut 30 eri kirjailijalta François Rabelais’sta Agatha Christieen. Romaanin koreografiasta saisi varmaan ties mitä vinhaa selville, jos sen järjestäytymistä alkaisi syynätä pikkutarkasti. Itse kuitenkin lukijana olin ennen kaikkea innostunut tarinoista ja ihmisistä, uskomattomista seikkailuista. Romaani herätti jotain samaa hyrisevää tyytyväisyyttä kuin lapsuuden nukkekotileikit.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s