Joulun 12 + 12 kirjaa: #24 Jos talviyönä matkamies

”(Aloittaa. Sinä sen sanoit, Lukijatar. Mutta kuinka voi määritellä sen tarkan hetken jolloin jokin tarina alkaa? Kaikki on alkanut jo aikaisemmin, jokaisen romaanin ensimmäisen sivun ensimmäinen rivi viittaa johonkin joka on tapahtunut kirjan ulkopuolella. Tai todellinen tarina on se joka alkaa kymmenen tai sata sivua myöhemmin ja kaikki se mikä edeltää on vain prologia. Ihmislajin yksilöiden elämä muodostaa jatkuvan juonen, jossa jokaisen yrityksen eristää koetun pätkä jolla on merkitys erillään muusta – esimerkiksi kahden ihmisen tapaaminen joka muodostuu ratkaisevaksi kummallekin – on otettava huomioon että kumpikin kuljettaa mukanaan kudosta jonka muodostavat teot, ilmapiirit, toiset ihmiset ja että kohtaamisesta seuraa muita tarinoita jotka erottautuvat heidän yhteisestä tarinastaan.)”

20151203_143307~2

Tätä joulukalenteria on ollut hauska kirjoittaa, vaikka joinain päivinä olen saanut jutun valmiiksi vasta varttia vaille puolenyön, niukin naukin. En hävinnyt enkä voittanut ginipulloa, koska myös mielitiettyni ahkeroi omalla puolellaan, mutta ehkä voitin taas pienen palasen omaa rimakauhuani ja palasin lehteilemään teoksia, jotka ovat vaikuttaneet minuun tavalla tai toisella. Kaikenlaista jäi vain päivitysaikeiksi: Wittigiä, Sarrautea, Barthesia, Hesseä, Aitmatovia, Montgomeryn Runotytöt, Virtasen Seljan tytöt – sen sellaista. Valitsin jo suomennettuja teoksia välttyäkseni kankeilemasta omien raakakäännösten kanssa.

Jo aika alkukuusta päätin, että viimeinen kirja ei voi olla mikään muu kuin Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies (1979, suom. Jorma Kapari), joka oli lempikirjani silloin kun sellaisen pystyin vielä osoittamaan. Se on kirja kesken jäävistä kirjoista, kun taas kaikki joulukalenterini kirjat (poislukien se yksi kymmenesosa Kadonnutta aikaa etsimässästä) ovat teoksia, jotka olen saanut luettua loppuun. Nykyään kirjat saattavat jäädä vuosiksikin kesken – vaan ehkeivät lopullisesti. Taru sormusten herrasta jäi ensimmäisellä yrityksellä 12-vuotiaana kesken juuri Lukitarin luolan suulle, Eddingseissä oli parempi imu (Lol apua! Olen niin epäpyhä). Aloin sen uudestaan ja luin loppuun 25-vuotiaana mielihyvin. Albert Cohenin raskasta Belle du Seigneuria (1968) olen lukenut hyyyvin hitaasti kesästä 2011 asti. Kymmenen sivua teosta vastaa tuhtiudeltaan Fazerin tummaa perunaleivosta.

Usein loppuun asti sinnittely palkitaan. Kun ensi kerran tahkosin läpi Hugon Kurjat (1862), olin vaikuttunut siitä, miten kaikki lopulta nivoutui nätisti yhteen ja romaanin lopussa avautui selkeä näköala kaikkeen kerrottuun. Nyt moinen eheytyvyys tuntuisi tietenkin arveluttavalta. Calvinon Lukija ja Lukijatar sen sijaan haluaisivat kiihkeästi lukea aloittamansa tarinat loppuun, mutta välissä on koko katala kirjallisuusinstituutio väärentäjineen ja vääristelijöineen.

Ensimmäinen yliopistossa opettamani kurssi oli ”Johdatus länsimaiseen novelliin ja romaaniin”, samainen kurssi, jolta itselleni tarttui fuksina mukaan monta nykyistäkin suosikkiani. Omalla opetusvuorollani Jos talviyönä matkamies piti lukea kurssin viimeisenä kirjana. Kaikille kurssilla luetuille romaaneille oli määrätty ryhmä, jonka tuli alustaa keskustelu teoksesta. Calvinon kohdalla eräs alustajaryhmän opiskelijapoika tunnusti: ”No en mä saanut sitä luettua loppuun, mutta eihän se haittaa, se tarina jää kuitenkin kesken”. ”NO EI EDES JÄÄ!”, parahtivat hänen opiskelijatoverinsa oitis vastaan.

Calvinon romaanilla – tai sen romanttisella kehyskertomuksella – on onnellinen loppu. Minustakin on iloista, että jaan elämäni Lukijan kanssa. Luemme eri asioita ja eri tavalla, mutta luemme. Tai minä saisin kyllä lukea enemmänkin. Ennen yhteenmuuttoamme elokuussa en ollut nähnyt kirjastoani yli vuoteen, se oli ollut banaanilaatikoihin pakattuna lapsuudenkodissani ulkomailla oleiluni ajan. Kun purin laatikoiden sisältöä hyllyyn, muistin taas, kuinka monta vielä lukematonta kirjaa minulla on. Tätä joulukalenteria laatiessa mietin usein, että niiden joukossa on aivan varmasti toiset kaksi tusinaa teoksia, jotka vaikuttaisivat minuun näinä varhaiskeski-iän kasvuvuosina, kun vain lukisin ne.

Ehkä sitten, kun väitöskirja on valmis. Aloin lukea tavoitteellisesti Kirjallisuutta sivistääkseni itseäni, kun olin 15-vuotias. Nyt olen 30. Lienee siis syytä päivittää tilanne uusin kirjoin 45-vuotiaana.

Sitä ennen Flanööri toivottaa kaikille oikein hyvää joulua!

(Mikä tarina sen pohjalla odottaa loppuaan?)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s