DocPoint-tärpit

Tammikuu on inhokkikuukauteni. Joulut on jouluttu, jäljellä on vain kylmyys ja pimeys, kieltäymys ja härkäviikot. Onneksi on valonpilkkuna DocPoint, joka tänä vuonna kattaa laatudokkareita festarikansalle tammikuun viimeiseksi viikoksi. Ohjelmisto tarjoaa näkökulmia niin hoiva-asioihin, pakolaisiin, kameleihin kuin Elvis-impersonaattoriin. Itse en aikataulusyistä näe aivan kaikkia niitä elokuvia, joita haluaisin, mutta eritoten mielenkiintoni sekä suositukseni kohdistuvat seuraaviin:

Apollo-palkinnon saa tänä vuonna tuotantoyhtiö Illume. Vanha työtoverini Otto Suuronen on kuratoinut komean sarjan yhtiön tuottamia elokuvia, muun muassa Peter von Baghin rakkaudellisen Helsinki, ikuisesti (2008). Seppo Rustaniuksen elokuvassa Punaiset esiliinat (1997) kuullaan jo vaienneita ääniä: melkein sadan vuoden takaiseen kansalaissotaan osallistuneet naiset kertaavat kokemuksiaan ja koettelemuksiaan.

Käväisen festariviikonloppuna filosofiapäivillä talvisessa Hangossa, mutta yritän sunnuntaina kiirehtiä Orioniin katsomaan taatusti maukasta Helsinkiä ja politiikkaa! -sarjaa (I, II ja III). Orionin tarjonnasta kiinnostaa myös Hoffman-sarja, nyt kun aiempina vuosina sykähdyttänyt kokeellisen dokkarin Pakopiste on tauolla. Chris Markerin Sans soleil (1983) onneksi näytetään Orionissa vielä DocPointin jälkeenkin. Chantal Akermanin viimeiseksi jääneen No Home Movie -teos (2015) jää valitettavasti väliin, koska olen Hangossa.

Kotimaisessa esityssarjassa on myös katsastamisen arvoisia uutuuksia kosolti: Ari Matikaisen Sota ja mielenrauha (2015) tuonee dokumentaarista lisävaloitusta Ville Kivimäen Tieto-Finlandia-palkitussa kirjassa Murtuneet mielet (2013) pöyhittyyn aihepiiriin. Suvi Westin Sparrooabbán (2015) puolestaan tutkailee liikkumatilaa vähemmistön vähemmistössä: miten luotuu saamelainen sappfolaisuus?

Kansainvälisessä ohjelmistossa on myös paljon merkkitapauksia. Vaikka olin viime vuonna Sundancessa, missasin silloin ilmeisen onnistuneet dokkarit Pervert Park (2014) ja The Wolfpack (2015). Nyt yritän ottaa ainakin jälkimmäisen osalta vahingon takaisin. Korealta vaikuttaa myös Pohjois-Korean olemusta kulissien edestä ja varsinkin takaa hahmottava Under the Sun (2015).

Takuuvarmasti tiukkaa settiä latelee myös Noam Chomsky elokuvassa Requiem for the American Dream (2015). Yhteiskuntakriitikkona nykyään(kin) vaikuttava Chomsky esiintyi alkuperäisessä ekspertiisissään, lingvistinä, Michel Gondryn kiemuraisessa, osittain animoidussa elokuvassa Is the Man Who Is Tall Happy? (2013). Gondryn elokuva ei sinänsä sisälly tämän tammikuun DocPoint-kattaukseen, mutta suosittelen sitä muuten vain, jos vastaan tulee.

Erityisen painokkaasti suosittelen kaunista kompilaatioelokuvaa A German Youth (2015), jonka ohjaaja Jean-Gabriel Périot pitää myös masterclass-luennon festivaalin yhteydessä. Périot porautuu hienosti saksalaisen vasemmistoterrorismin (RAF) alkulähteille, radikaaliin taiteentekemiseen. Arkistopöyhintää mehukkaimmillaan! Tai sitten aihe vain liippaa niin läheltä omaa väitöskirjaprojektiani (kerronnan sabotaasi Ranskan vuoden 1968 opiskelijamellakoiden liepeillä), että hihkun innosta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s