Gaters gonna gate (eli oma Oneiron-jatko-osani)

Disclaimer: Tähän keskusteluun ei pitäisi tuottaa enää yhtä ainutta whitesplainaavaa kirjallisuustätipuheenvuoroa (kuten valkoinen mies meille valkoisille tädeille mansplainasi ansiokkaasti – ei vaan, se on hyvä kirjoitus, asetelma vain on vitsikäs, koska se on!).

Mutta en voi olla tuottamatta, vaikka sitä ei ole pyydetty eikä sitä kaivata.

Suosittelen lukemaan Koko Hubaran jatkopostauksen, joka pureutuu hyvin siihen, mistä oikeastaan pitäisi puhua koko Oneiron-gaten taustalla ja yli. Yleinen keskustelu on ollut kieltämättä paikoin vähän älytöntä ja kaaaauas epäolennaisuuksien ja tahattomien tai tahallisten väärinymmärtämisten sivuraiteille singahtanutta. Kyllä, se kertoo paljon konsensus-hakuisuudestamme ja konfliktipakoisuudestamme.

Olen pahoillani ensimmäisen kirjoitukseni mahdollisesti holhoavasta sävystä. Tarkoitukseni ei ollut päteä, vaientaa tai sulkea pois, mutta koska intentiot, lopputulokset ja niiden tulkinnat ovat tässä limittyneet alusta alkaen yhteen, tämä ei kai käy puolustukseksi.

Miksi edes tartuin koko asiaan enkä vain kuunnellut? Koska olin (toisin kuin osa keskusteluun osallistuneista) lukenut kirjan niin hiljattain että se oli tuoreessa muistissa ja innostuin lukiessani siitä vaihtelun vuoksi jotain muutakin kuin suitsutusta – erimielisyys pitää keskustelun elävänä. Koska koin myös, että romaanista poimitut seikat oli pelkistetty olkiukoksi ja ajattelin, että tekstilläkin on oikeutensa, vaikka se olisikin palkitsemalla nostettu kaanoniin ja valta-asemaan.

Ensimmäisen kritiikin ongelma ja oikeastaan kipinä omaan kriittiseen sekaantumiseeni oli se, että siinä loikattiin Hubaran omien olotilojen erittelystä aika äkkiväärästi arvailemaan kirjoittajan oloja (”Onko nyt sivistynyt ja elitistinen olo? Häh?”). Vaikka retoriikan olisi tarkoituskin olla aggressiivista, tunne- ja kokemuskeskeistä, ei-enää-kohteliasta-ja-valkoisia-miellyttävää, ovat kohtuuttomuudet aina kohtuuttomuuksia. Seuraava kysymys tietenkin on, onko kohtuuttomuuksiin tarttuminen kohtuutonta.

En halua enkä edes voi mitätöidä Hubaran lukukokemusta ja loukkaantuneisuutta. Vielä vähemmän kyseenalaistan hänen oppineisuuttaan ja koulutustasoaan (siksi olinkin tekstin ristiriitaisuuksista niin hämmentynyt). [DISCLAIMER: Ei, en edellytä, että pitää olla opiskellut yliopistossa voidakseen puhua kirjallisuudesta. Tämä oli vain vastaus Hubaran huomautukseen siitä, että on hänkin yliopistonsa käynyt.] Enkä ihmettele sitä, että olemme lukeneet eri teoksen – olemmehan kaksi eri ihmistä eri taustoista.

Mitä tulee klassiseen tekstilähtöiseen kertomuksentutkimukseen, sitä on aiheellisesti kritisoitu siitä, että se jättää huomioimatta kontekstin ja kokemuksen, sukupuolen ja rodun, luokankin. Keskustelu on tuttu ja sen sivumaininkeja näkyy myös toisen aallon feminismin taistelussa fallogosentrismiä, maskuliinista järjen ja järjestyksen ääntä vastaan.

Tässä koko Oneiron-gatessa sekoittuvat teksti, kokemus ja instituutio (eli valtarakenteet) – mistä puhutaan? Tietenkin ne sekoittuvat – tekstit tuottavat todellisuutta, ne eivät synny eikä niitä lueta tyhjiössä. Tervehdin ilolla sitä, että Hubara tökkii meitä pohtimaan, kenen äänellä ja millaisella katseella tarinoita tuotetaan ja kenestä. Ja samalla on yks hailee, tervehdinkö sitä ilolla vai tuohtumuksella, koska niitä joka tapauksessa tuotetaan ja kyseenalaistetaan, minusta riippumatta.

Dispuuttia syntyy, koska kuviot eivät aina ole yksinkertaisia. Palataan nyt vaikka siihen Oneironiin ja kysymykseen juutalaiskokemuksen kuvauksen eettisyydestä. Omassa luennassani Lindstedt on yrittänyt ratkaista omimisen eettisen pulman moninkertaisella etäännytyksellä. Meillä ei ole aivan suoraa pääsyä Shlomithin kokevaan mieleen, vaan hän kertoo elämäntarinaansa ensin Vanity Fairin innokkaalle toimittajalle – ja kertoja välissä suodattaa meille tätä kerrontatilannetta. Sitten hän toisintaa sitä kytkemällä oman kokemuksensa osaksi lähdekirjallisuuteen nojaavaa luentoperformanssia (ja tässä yhteydessä tarjoillaan lukijalle se hepreankielisen kirjeen suomennos – tai teoksen todellisuudessa oikeastaan amerikanenglanninnos). Onko ratkaisu onnistunut ja etäännytys riittävä – siitä voimme perustellusti olla eri mieltä enkä ehkä ole oikea henkilö sitä arvioimaan ainakaan kokemuksellisesti, toisin kuin Hubara.

Vertailukohtana ehkä mielenkiintoinen ja oman eettisen pohdintansa arvoinen keissi on Pirkko Saision kokeilut eri kirjoittajarooleilla. Katri Kivilaakson tuoreessa väitöskirjassa on melko perusteellinen selonteko siitä, kuinka Saisio halusi tekemällä tutkia kirjallisuuden vastaanoton sukupuolittuneisuutta Suomessa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Ensin hän julkaisi teoksia Jukka Larssonina, mutta miesroolin rinnalle hän kehitti myös nuoren juutalaisesikoisnaiskirjailijasivupersoonan, Eva Weinin, jonka (pseudo-)omaelämäkerrallisista teoksista jälkimmäinen, Kulkue, ylsi (tadaa!) Finlandia-ehdokkaaksi. Kivilaakso ei äkkiseltään näytä pohtivan Weinin hahmoa rodullisen eettisyyden kannalta, toisaalta Wein on saksanjuutalaista perua (vastaavasti Oneironin Shlomith on syntynyt Yhdysvalloissa). Saision oman marginaalisuuden, elämän, kokemuksen ja tuotannon yhteenkietoutuminen taas on ilmiökimppu sinänsä.

No, kenties tämä Saisio-horina vie nyt liikaa sivupolulle alkuperäisestä haasteesta: mikseivät rodullistetut naiset Suomessa pääse itse kirjoittamaan omia tarinoitaan? Koska olen oppinut tämän viikon aikana, ettei ole minun asiani sitä ulkopuolisena tivata ja sortua valkoiseen holhoavuuteen ja ratkaisukeskeisyyteen, en kai voi kuin toivottaa onnea matkaan. Ja instituution osana yrittää osoittaa solidaarisuutta (ja vaikuttaa rakenteisiin niiltä osin kuin se on mahdollista) vaikka se tuntuukin menevän aina jotenkin kömpelösti pieleen ja jäävän taskulämpimäksi. Toisaalta, kuten eräs fb-kommentoija huomautti, juuri nyt ketään Suomessa ei järin kannusteta opiskelemaan tai luomaan kirjallisuutta.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Gaters gonna gate (eli oma Oneiron-jatko-osani)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s