Varoitus: tekstissä ruoditaan SKAMin sisältöä tavalla, joka spoilaa kakkoskauden, jos et ole sitä vielä nähnyt.

Blogi jäi taas, koska olen kirjoittanut kaikkialle muualle, tehnyt töitä, toimittanut lehteä, matkustanut ja tarttunut vihdoin uudestaan väitöskirjaani. En siis lupaa jatkossakaan kuin tällaisia hajanaisia huudahduksia.

Koska muutkin, minäkin katsoin SKAMin. Onhan se loistava. Tulisipa jo neljäs kausi! Sitä ennen voi onneksi opiskella, mitä ihmettä merkitsee kaikki se vouhotus bussibileistä, kiitos julkinen palvelu tämänkin selvittämisestä!

Mutta abibussia enemmän minua hämää Nooran hahmo. Kun aloin katsoa ykköskautta, vitsailin fb:ssä, että kiva sarja, mutta mitä tuo yksi kolmekymppinen tekee teinien joukossa. Kaikki Noora-fanit vakuuttivat, että minun pitää katsoa kakkoskausikin, niin ymmärrän Nooraa paremmin. Katsoin enkä vieläkään ymmärrä.

Tietenkin olen aivan rakastunut Nooraan. Kaikkihan ovat. Olen vähän kateellinen heille, jotka ovat saaneet Nooran tulokseksi ”Kuka olisit SKAMissa?” -testeistä. Itse sain tuloksen ”Olet Sana” ja kiusaannuin, koska minä en ole Sana. Ihailen Sanaa suunnattomasti, mutta kulttuuriappropriaatiotutka hälyttää. Ei minulla ole samoja kokemuksia kuin norjalaisella ruskealla tytöllä eikä voikaan olla. Eniten pelkäsin olevani Vilde, koska olen, vähän. Mutta Sana on mahtava!

Vaan takaisin Nooraan. Kaikkien salaa himoitsema ”Olet Noora” -tulos on vähän kuin se, että pienenä leikin parhaan ystäväni kanssa Madonnaa ja Sabrinaa. Hän oli Madonna, minä Sabrina. Ymmärsin, että Madonna oli kultamitali, Sabrina hopea-. Noora on kultamitali.

Nooraa ei ole olemassa. 

noora3

Tietenkään ketään sarjan hahmoista ei ole olemassa, sillä he ovat fiktiota. Mutta Noora aivan erityisesti.

Olin ala-asteella vähän kuin Chris, siis ei Penetrator-Chris vaan tyttö-Chris, pyylevä ja rempseä. Haaveilin, että kun olen lukiossa, olisin yksiselitteisesti ihana (niin kuin Noora). No, en ollut. Olin varmaan jokin Chris-Vilde hybridi.

(Chrisistä täytyy vielä erikseen tähän kirjata: hahmon käsittely on tähän mennessä suurin pettymykseni kaikessa fatsheimauksessaan. Miten samassa sarjassa, jossa piirretään kokonainen ja ennakkoluuloton kuva homoseksuaaleista, rodullistetuista ja bipolaarisesta mielialahäiriöstä kärsivistä, voidaan typistää ylipainoinen tyttö vain ja ainoastaan comic relief -hahmoksi, joka näytetään koko ajan syömässä ja jonka rakkauselämää kuvataan myös vitsikkyys edellä? Niin toivon, että tähän tulee parannus.)

Teiniajan päiväkirjani olisivat mehukasta materiaalia päiväkirjaklubeille siinä missä kaikkien muidenkin. Olin nolo teini, koska kaikki ovat. Olin emotionaalisesti hukassa, koska kaikki ovat. Olen itse asiassa edelleenkin aika epävarma ihminen, mutta niin ovat taatusti monet muutkin. Kolmekymppisenä kuitenkin on jo sisäistänyt ”fake it ’til you make it” -taian ja samalla osaa ehkä jotenkin handlata ihastusjuttuja ja ihmissuhteita, parhaassa tapauksessa. Eikö olisi siistiä, jos voisi elää teini-iän uudestaan aikuisuuden suvereniteetilla ja harkintakyvyllä? Olisi tarpeeksi pokkaa sanoa vastaan epäreiluissa tilanteissa, osaisi ehkä pitää coolinsa tai jos ei osaisi, voisi pelastautua niistäkin tilanteista jotenkin aikuismaisen itseironisesti.

Minulla on kaksi teoriaa Noorasta:

  1. Hän on kolmekymppinen, joka on onnistunut toteuttamaan äsken kuvaamani haaveen: palaamaan aikakoneella lukioikään ja tekemään kaiken paremmin ja stylemmin.
  2. Häntä ei oikeasti ole olemassa edes sarjan tarinamaailmassa, vaan Noora on muiden tyttöjen kollektiivisen mielikuvituksen tuotetta, jonkinlainen fyysillistymä kaikkien tyttöjen haaveominaisuuksista. Se oman elämäsi teatterikuiskaaja, joka osaa ja uskaltaa nimittää yksipuolista julmaa ihastustasi munakarvattomaksi kusipääksi, kun hän on juuri lytännyt itsetuntosi ja sinusta ei ole puolustautumaan itse etkä löydä sanoja.

noora2

Niin paljon kuin Nooraa rakastankin, minulla on kolmaskin havainto: Noora on Mikki Hiiri.

Mikki Hiiri on ärsyttävän neuvokas ja täydellinen. Mikki Hiiri ratkaisee pulmat kun Aku Ankka vielä kilaroi ja sählää. Mikki Hiiren setti pysyy aina kasassa.

Nooralla on issuensa ja historiansa. Mutta otetaan vaikka kakkoskauden draaman kulminaatio: Nooran ja Williamin rakkauteen tulee mutkia matkaan, kun Noora uskoo päätyneensä kännissä sänkyyn Williamin veljen kanssa. (Ensin on huomautettava, että tämä on suunnilleen ainoa kerta, kun Noora on rankasti päihtynyt koko sarjassa – Eva ja Vilde kännihäpäistään armotta useammin.) Tietenkään hän ei ole lopulta tehnyt mitään tuomittavaa, mutta sitä ennen hän osoittaa mikkihiirimäistä neuvokkuutta nappaamalla väärintekijältä tunnustuksen nauhuriin ja lukemalla ulkomuistista lakipykäliä alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. (Ja tämä on hienoa, Norjan poliisikin kiittää, eikä suotta!)

Noora on niin täydellinen, että hän on välillä epäreilu. Koko Nooran ja Vilden välinen kommunikaatio on lähtöasetelmiltaan alentuvaa ja kohtuutonta. Noora ojentaa Vildeä itsetunto-ongelmista ja epävarmuudesta mutta vetää samalla välistä tämän ihastuksen. Vastakkainasettelu on julma: kun Noora on epävarma ja sieluntuskissa, hän osaa tehdä senkin coolisti, vetäytyy entistä enemmän cooliin kuoreensa, on vaikeasti tavoiteltava, ei tilitä. Kun Vilde on epävarma, hän lähettää biljoona noloa viestiä ja miettii, pitäisikö jättää perunat syömättä.

skammeme

#jesuisvilde

Mutta silti, silti ostin lentokentältä Cliniquen huulipunaa, koska Noorallakin on. Ehkä joskus voin olla yhtä cool kuin norjalainen fiktiivinen 17-vuotias. Mutta yritän liikaa, en voi olla Noora. Olen vain nolo kolmekymppinen muija Vallilasta.

tytti17

Voihan SKAM.

Mutta hei:

ALT ER LOVE.

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s